Osallistu ja ryhdy Kulo-aktiiviksi!

Kulo on siinä mielessä tyypillinen opiskelijajärjestö, että yhdistyksen toiminta perustuu vapaaehtoisten opiskelija-aktiivien panokseen. Joka vuosi jokaisesta jäsenjärjestöstä toivotaan innokkaita ihmisiä mukaan Kulon toimintaan, koska suuremmalla ja laajalle levittyneellä porukalla kattojärjestön toimintaa on helpompi koordinoida ja toteuttaa. Kulo-aktiivina sinä opiskelija pääseet siis vaikuttamaan suoraan Kulon toimintaan ja siihen mitä kattojärjestö omalle kotiainejärjestöllesi tarjoaa.

Kuinka pääsen mukaan Kulon toimintaan?

Helpoin tapa osallistua Kulon toimintaan on lähteä mukaan hallitukseen tai hallituksen toimihenkilöksi. Tarjolla on paljon erilaisia rooleja ja tehtäviä, joten kenelle tahansa löytyy varmasti tekemistä kiinnostuksensa mukaan. Halutessasi voit myös pysyä hallitustoiminnan ulkopuolella ja ryhtyä paikalliseksi aktiiviksi, tällöin voit esimerkiksi auttaa muita kulolaisia ekskursioiden ja tapaamisten suunnittelussa tai toimia seminaarityöryhmän jäsenenä. Kaikki nämä tehtävät ovat tärkeitä ja auttavat Kuloa suunnattomasti. Kaikkien Kulo-aktiivien avustuksella varmistetaan, että toiminta varmasti jatkuu.

Kuinka pääsen Kulon hallitukseen tai hallituksen toimihenkilöksi?

Kulolla on vuodessa kaksi yhdistyksen kokousta, joista syyskokouksessa valitaan seuraavan toimikauden hallitus. Helpoin tie hallitukseen on siis vain osallistua tähän kokoukseen ja ilmoittaa kiinnostuksestasi hallitustoimintaan. Päästäksesi hallitukseen tulee sinun olla jäsenenä jossain Kulon jäsenjärjestöistä, muita varsinaisia vaatimuksia ei ole. Hallituksen jäsenet valitsee yhdistyksen kokous. Syyskokous järjestetään yleensä lokakuun loppupuolella ja Kulon uusi hallitus aloittaa toimintansa seuraavan kalenterivuoden alkaessa.

Jos et ehtinyt mukaan Kulon syyskokoukseen, voi hallitus tarvittaessa myöhemmin täydentää itseään kevätkokouksessa tai sinut voidaan valita hallituksen ulkopuoliseksi toimihenkilöksi. Toimihenkilöt toimivat käytännössä hallituslaisten lailla, eli suurin ero on lähinnä paperilla. Kulon hallitukseen on pakko kuulua puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja pääsihteeri, joten näitä rooleja toimihenkilö ei voi täyttää.

Mitä Kulon hallituslaiset ja toimihenkilöt tekevät?

Kulon hallituslaisille ja toimihenkilöille jaetaan järjestäytymiskokouksessa roolit, joidenka mukaan heidän vuoden tehtävänsä määräytyvät. Jokaisen heistä oletetaan osallistuvan aktiivisesti Kulon hallituksen kokouksiin (jotka yleensä järjestetään Skypen välityksellä) sekä tukevan ja auttavan toisiaan heidän tehtävissään aina tarvittaessa. Paljon suunnitellaan ja tehdään yhdessä, joten yksin ei hommia useinkaan tarvitse pakertaa. Tarkemmat kuvaukset siitä mitä kukakin Kulon hallituslaisista ja toimihenkilöistä tekee voit lukea täältä.

En ole vielä ihan varma haluanko Kulo-aktiiviksi, missä pääsen tapaamaan muita kulolaisia, jotta voin ensin tutustua teihin?

Noinhan se kannattaakin tehdä, eli tutustu ensin rauhassa Kulon toimintaan ja käy tapaamassa muita kulolaisia! Nuo seikat auttavat varmasti päätöksen tekemisessä.

Muihin kulolaisiin pääsee tutustumaan esimerkiksi osallistumalla Kulon jäsentapaamisiin, joita on yleensä Kulon isompien tapahtumien ja yhdistyksen kokouksien yhteydessä. Ne ovat rentoja illanviettoja tai vastaavia tilaisuuksia, joissa on paljon mahdollisuuksia tavata sekä vanhoja konkareita että muitakin toiminnasta kiinnostuneita. Näissä tilaisuuksissa on aina paljon hallituslaisia ja aktiiveja, joten heiltä on helppo kysyä kaikki mieltä askarruttavat kysymykset suoraan kasvotusten.

En halua Kulo-aktiiviksi, mutta haluan silti vaikuttaa Kulon toimintaan. Kuinka toimin?

Tuossa tapauksessa fiksuinta on osallistua Kulon yhdistyksen kokouksiin. Jokaisella jäsenjärjestöllä tulisi olla Kulon yhdistyksen kokouksissa valtakirjalla valtuutettu edustaja ja tuollaisen edustajan roolissa sinä pääset vaikuttamaan kokouksessa parhaiten juuri omaa ainejärjestöäsi koskeviin ja sinua kiinnostaviin asioihin. Voit myös lähettää Kulon hallitukselle palautetta, jos sinulla on esimerkiksi kehitysideoita tai ajatuksia siitä minkälaista toimintaa Kulossa voisi olla, tällöin hallitus voi esimerkiksi ottaa asiasi käsittelyyn seuraavassa kokouksessaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *