1

Mystikko peilissä: Margery Kempen itsereflektiot

Johdanto

Margery Kempe (1373–n.1438) oli englantilainen mystikko ja pyhiinvaeltaja, jonka omaelämäkertaa The Book of Margery Kempe (ei suomennettu) pidetään ensimmäisenä englanniksi kirjoitettuna omaelämäkertana[1]. Hänen voimakkaita hengellisiä kokemuksiaan leimaavat ulkoisesti “runsaat kyyneleet, rajut surunpurkaukset sekä kovat huudot ja kimeät kirkaisut”[2], erityisesti rukouksen, messun tai pyhien esineiden tai niitä muistuttavien esineiden läsnäollessa.

Kempen ulkoasusta ja käytöksestä johtuva jatkuva epäilyksenalaisuus ja hylkiminen muodostavat Kirjan keskeisen teeman. Häntä halveksitaan ja hänet jopa pidätetään ja asetetaan oikeuden eteen jatkuvan itkemisen ja hallitsemattoman ja kovaäänisen käytöksensä vuoksi messujen aikana. Vaikka Kristus onkin Kempen hengellisten kokemusten, kasvisruokavalion ja erikoisen pukeutumisen inspiraationa, hänen mielenkiinnottomuutensa sosiaalisen kanssakäyntiin ja kokonaisvaltainen innostuksensa hengelliseen elämään kääntävät hänen matkatoverinsa häntä vastaan.

Yhdessä Kirjan monista samankaltaisista kohdista, joissa Kempeä solvataan hänen kovaäänisestä käytöksestään messun aikana, Jeesus puhuu Kempelle ja julistaa:

“Olen vihkinyt sinut olemaan peili heidän keskuudessaan, kantamaan suurta surua jotta he voisivat ottaa sinusta esimerkkiä ja kantaa omista synneistään edes pientä surua omissa sydämissään, jotta he sen vuoksi pelastuisivat […] Tytär, olen sanonut sinulle monesti, että tuhansia sieluja pelastuu rukouksiesi avulla […] sillä sinun kyyneleesi ja rukouksesi ovat minulle hyvin mieluisia ja hyväksyttäviä.” (suomennos kirjoittajan) [3]

Vaikka Kristuksen lohduttavat sanat ovatkin Kirjan kantava teema, kyseinen lainaus tarjoaa lukijalle avaimen Kempen usein järkähtämättömään ja suorastaan härkäpäiseen asenteeseen kanssaihmisiään kohtaan. Yllämainitun lainauksin tarkka sanamuoto on erityisen kiinnostava myös siksi, että se vastaa Nick Loven englanninkielistä käännöstä Kempen aikana suositusta hartauskirjasta Meditationes Vitae Christi (engl. The Mirror of the Blessed Life of Jesus Christ). Teos on luultavasti toiminut suurimpana yksittäisenä innoittajana Kempen omaan kirjalliseen työhön[4]. On myös huomattavaa, miten peili, joka assosioituu naisten yhteiskunnalliseen rooliin objekteina ja koristeina, toimii Kempen teoksessa sen sijaan hengellistä esimerkkiä heijastavana symbolisena välineenä. Kuten John Berger asian ilmaisee teoksessaan Ways of Seeing: “Miehet katsovat naisia, ja naiset katsovat itseään katsottavan”[5]. Omaelämäkerrassaan Kempe pakenee tuota läpitunkevaa katsetta muodonmuutoksen avulla. Hän muuttuu itsereflektion työkaluksi, joka heijastaa Kristuksen loistoa.

Tässä esseessä keskityn kuitenkin peiliin itseensä. Tutkin Kempen omiin kuvauksiin hengellisistä kokemuksistaan ja keskityn erityisesti Kempen itsetutkiskeluun ja siihen, miten hän kyseenalaistaa, epäilee ja tutkii kokemustensa autenttisuutta.

 

  1. Eettisiä huomioita: Kokemuksen kolonisaatiosta

Omien epäilyksien lisäksi patologisointi ja leimaaminen värittävät usein yliaistillisia kokemuksia kokevien ihmisten elämää, minkä vuoksi on todennäköistä, että useimmat heistä valitsevat olla koskaan puhumatta kokemuksistaan. Kun kokemukset kuitenkin ajavat kokijan avautumaan niistä, siihen liittyy usein riskejä, erityisesti jos kokemuksiin liittyy jonkinlainen poliittinen viesti.[6]

Myös Kempen aikalaiset syyttivät häntä tekopyhyydestä, juopuneisuudesta ja jopa kaatumataudista ja henkipossessiosta[7]. Kun Kirja vuonna 1936 löytyi oltuaan kadoksissa vuosisatoja, asiantuntijat kiirehtivät väheksymään hänen kokemuksiaan ja syyttivät häntä hysteerikoksi[8]. Käsikirjoituksen omistaja William Butler-Bowdon kuvaili Kempeä “hankalaksi ja sairaalloiseksi uskonnolliseksi entusiastiksi”[9]. Entusiasti -sanaa käytetään tässä haukkumanimenä, jota on historiassa käytetty leimaamaan protestanttisia saarnaajia[10]. Entusiasmia pidettiin aiemmin melankolian muotona. Melankolia on hysterian kaltainen yleistermi, jonka alle niputettiin jo antiikissa laaja kirjo vaikeasti määriteltäviä taudinkuvauksia[11].

Leimaaminen on tyypillinen reaktio kuvauksille yliaistillisista kokemuksista, jopa siinä määrin, että jotkut tutkijat nimittävät ilmiötä kokemuksen kolonisoinniksi [12]. Näkyjä kokevia ihmisiä ei vain jätetä huomiotta, vaan heidän kokemusmaailmaansa kolonisoidaan eli se selitetään jonkun muun kuin kokijan suulla. Useat tutkijat peräänkuuluttavat voimauttavia ja vähemmän päällekäyviä lähestymistapoja. Tämä on mielestäni tärkeä viesti, jota haluan itsekin välittää eteenpäin ja ottaa huomioon myös omassa työssäni.

 

  1. Taustaa

Margery Kempe (os. Brunham) syntyi King´s Lynnin pormestarin perheeseen Norfolkissa 1373. Varakkaasta perheestään huolimatta Kempe oli lukutaidoton eikä kyennyt tuottamaan tekstiä itse, minkä vuoksi Kirja onkin kirjoitettu sanelemalla.[13][14]

Kirjassa Kempe kuvailee “hulluutensa” (engl. being out of her mind) alkavan ensimmäisen lapsensa syntymän yhteydessä. Hän kuvailee näkyjä ja kuuloaistimuksia, joissa paholaiset pilkkaavat häntä, yllyttävät häntä kieltämään uskonsa ja ympäröivät hänet niin perusteellisesti, että hän ei voi vastustaa olioiden kannustusta väkivaltaiseen ja itsetuhoiseen käytökseen, minkä vuoksi hänet täytyy sitoa kiinni kahdeksaksi kuukaudeksi. Lopulta Kristus ilmestyy Kempelle valoisassa näyssä, nimittäen häntä tyttärekseen. Kunnianimitys on johdonmukaisesti läsnä suurimassa osassa seuraavissa näyissä, joiden ansiosta hän ei vain toivu “hulluudestaan”, vaan kuvailee itseään “järkeväksi ja viisaaksi”.[15]

Ihmetoipumisensa jälkeen hän koettaa vakuuttaa aviomiestään sallimaan hänen elää selibaatissa ja suorittaa pyhiinvaellus Jerusalemiin. Aviomies suostuu vaatimukseen vasta, kun Kempe on synnyttänyt hänelle 14 lasta ja maksanut aviomiehensä tappiollisista liiketoimista seuranneet velat. [16]

Seuraavat 25 vuotta Kempe matkustelee laajasti ja vierailee monissa eri pyhiinvaelluskohteissa, mm. Norjassa, Espanjassa, Saksassa, Roomassa ja Israelissa. Pyhiinvaellusmatkoja leimaavat voimakkaat uskonnolliset kokemukset. Hänen saapumisensa Jerusalemiin vuonna 1417 saa hänet “huutamaan ja karjumaan” ja Jerusalemin vierailun jälkeen hän kuvailee saavansa samanlaisia kohtauksia päivittäin.[17]

Kempe palaa aviomiehensä luo 1431 huolehtiakseen hänestä tämän vammauduttua vakavasti kallovaurion vuoksi, ja huolehtii hänestä hänen kuolemaansa saakka[18]. Hän matkustaa viimeisen kerran 1433–1433 ja hän kuolee noin vuonna 1438[19].

 

  1. Margery Kempen kokemusten fenomenologiaa

Kempe kuvailee kokemiaan ilmestyksiä ja aistimuksia seuraavasti: Hän kuulee jatkuvaa suhisevaa ääntä, jonka hän kokee epämiellyttäväksi. Tämä ääni kehittyy myöhemmin kyyhkysen kujerrukseksi ja myöhemmin punarinnan viserrykseksi hänen oikeassa korvassaan[20]. Hän kuulee miellyttäviä musiikki- ja puheaistimuksia, usein niin voimakkaasti että hänen on vaikea kuulla ihmisten puhetta samassa tilassa[21].

Suurin osa Kempen kokemuksista tapahtuu mietiskelyn aikana[22]. Hän kokee kuitenkin myös odottamattomia kohtauksia, joiden aikana hän vääntelehtii ja ilmehtii hallitsemattomasti[23]. Hän kuvailee näkevänsä näkyjä sekä “kehollisten silmiensä”[24] kautta, että myös “sielunsa silmin”[25]. Jälkimmäisten näkyjen kautta Kempe kuvailee yksityiskohtaisesti osallistuvansa Kristuksen syntymään ja kärsimysnäytelmään ja toimivansa näyssä sekä Marian että Kristuksen henkilökohtaisena palvelijana[26]. Hän kuvailee miellyttäviä ennakkoaavistuksia hajuaistinsa kautta[27], sekä jatkuvan miellyttävän tuntemuksen sisäisestä lämmöstä, jota hän nimittää “rakkauden tuleksi”[28]. Hän kuvailee myös eroottisen kohtaamisen Kristuksen kanssa, jonka voi tulkita tuntoaistumukseksi[29].

Kaikkein tunnusomaisinta Kempen kokemuspiirille on kuitenkin runsas ja äänekäs itku ja valitus pyhien symbolien, paikkojen ja tapahtumien tai niiden kaltaisten ilmiöiden yhteydessä[30]. Itkun ja valituksen syyt askarruttavat ja hävettävät Kempeä läpi koko tekstin. Kristus kuvailee kyynelten alkulähdettä “kyynelten kaivona” ja merkkinä hänen uskostaan[31], minkä Kempe tulkitsee keinona suojella ihmisiä Jumalan vihalta[32], joskin myös suurena epäsuosion ja nöyryyttämisen lähteenä hänelle itselleen.

Sisällöltään Kempen kokemukset ovat lähes poikkeuksetta aktiivisia ja vuorovaikutteisia keskusteluja Kristuksen tai neitsyt Marian kanssa, mutta hän mainitsee myös keskusteluja Paavalin ja muiden raamatullisten henkilöiden kanssa, samoin kuin merkittäviä pyhimyksiä[33]. Keskustelut ovat usein myös suoria ja tarkkoja ohjeita ja käskyjä Kristukselta[34].

Kempe mainitsee usein, että suurin osa hänen kokemuksistaan on hänen ilmaisukykynsä yläpuolella ja liian moninaisia ja jokapäiväisiä eriteltäväksi[35]. Osan näyistä hän kuvailee vain luotetuille ihmisille[36].

 

Margery Kempen itsetutkiskelu

Clarissa Atkinson kuvailee Margery Kempeä “erityisen kiinnostavaksi psykohistorian kannalta”.[37] Heti näkyjensä alkamisesta lähtien Kempe lähestyy kokemuksiaan huomattavan analyyttisellä otteella. Kuvaillessaan ensimmäistä näkykokemustaan paholaisista, hän kertoo lukijalle: “..tuona aikana hän näki, kuten hän luuli, paholaisia jotka aukoivat suutaan…[38]” Alison Tornin mukaan Kempe selvästi kyseenalaistaa oman mielenterveytensä tässä kohtaa[39].

Koko Kirjan matkan Kempe tekee eroa mielenterveysongelmien ja aitojen uskonnollisten kokemusten välillä[40]. Hän etsii jatkuvasti asiantuntijan mielipiteitä ja tietoa, lievittääkseen epäilyksiä ja pelkoa jotka rasittavat häntä, mutta myös “saadakseen tietoa hengellisestä edistymisestään[41].” Hänen jatkuva etsintänsä johtuu osittain ulkoisesta maallikkojen ja papistojen paineesta[42], mutta myös hänen omasta hulluuden pelostaan, sillä hän epäilee jatkuvasti näkyjensä todellisia syitä[43].

Kempe matkustaa myös kysyäkseen neuvoa asiantuntijoilta kuten Julian Norwichilaiselta ja muilta ankoriiteilta, jotka tarjoavat hänelle yliluonnollista tietoa keinosta hyvien ja pahojen näkyjen erottamiseen toisistaan[44]. Hän kysyy neuvoa myös ansioituneilta kirkonmiehiltä kuten Canterburyn arkkipiispalta ja Lincolnin piispalta. Roomassa Kempe tunnustaa korkea-arvoiselle papille

“…useita näkyjä joita Herramme oli paljastanut hänelle, ja pelkonsa joita hänellä oli harhaluuloista ja petollisuudesta hengellisten vihollistensa johdosta, joiden vuoksi hän eli suuressa pelossa.”[45]

On myös huomionarvoista kuinka Kempe ei epäröi tutkia tuntemuksiaan (kuten hän itse kuvailee kokemuksiaan). Hänen tuntemuksensa puhuvat usein puolestaan ja painostavat häntä tapaamaan tiettyjä ihmisiä “selvittääkseni, oliko tuntemuksissani petollisuutta”[46]. Eräässä tapauksessa hän kyseenalaistaa kokemuksiaan avoimesti ja puhuttelee niitä sanomalla “Toimita minut turvallisesti Roomaan ja uskon sinua[47]“, mihin Kristus vastaa:

“Mene Tyttäreni, Jeesuksen nimessä, sillä minä olen Jumalan henki joka auttaa sinua kaikessa mitä tarvitset, kulkee kanssasi ja tukee sinua kaikkialla – siksi, älä epäile minua. Et ole koskaan havainnut minua petolliseksi, enkä minä koskaan käskenyt sinua tekemään mitään, mikä ei olisi Jumalan palvelemista ja hyödyllistä sielullesi jos tottelet; ja minä valan sinuun suuren määrän armollisuuttani.”[48]

Kempe ei etsi pelkästään positiivista varmistusta, vaan vierailee myös useiden kuolevien ihmisen luona, sekä spitaalisille tarkoitetussa sairaalassa[49]. Kaikkin huomattavinta on, että hän vierailee myös erään naisen luona, jota vaivaavat samankaltaiset synnytyksen jälkeiset väkivaltaiset ja ennalta-arvaamattomat oireet kuin häntä itseäänkin esikoisensa synnyttyä. Nainen saa lohtua Kempen vierailuista ja parantuu lopulta hulluudestaan.

Huolimatta kauhistavista ja uuvuttavista jumalallisen armollisuuden ilmentymistä, niiden puuttuminen on jotain, mitä Kempe pitää vielä kauhistuttavampana:

“”sillä hän oli joskus niin tyhjä kyynelistä päivän tai puoli päivää, ja niin suuri oli hänen mielihalunsa niitä kohtaan, että hän olisi antanut koko maailman, jos se olisi ollut hänen, muutamasta kyyneleestä, tai kärsinyt suurta ruumillista kipua jos se olisi tuonut ne hänelle. Ja kun hän oli tällätavoin tyhjä, hän ei saanut lohtua […], vaan oli aina ympeä kasvoiltaan ja käytökseltään kunnes Jumala lähetti kyyneleitä hänelle ja silloin hän oli taas onnellinen.”[50]

Matkojensa aikana Kempe päätyy toteamaan, että “hän tiesi ilmoituksen ja kokemuksen kautta ettei se ollut sairaus.” ja Kirjan ensimmäisen osan lopussa päättää tutkimuksensa toteamalla että “Hän uskoi vankasti että se oli Jumala joka puhui hänen sielussaan, eikä mikään paha henki.”

Kun tarkastellaan Kempen persoonallisuutta sellaisena kuin hän kuvaa sitä Kirjassa, käy pian ilmi että hän ei näe itseään pelkkänä Jumalan sanansaattajana, vaan myös ihmisenä jota hänen omat näkynsä huolestuttavat, ja joita selvittääkseen hän matkustaa saadakseen rohkaisua ja lisätietoa. Pilkkapuheet ja syytökset huolestuttavat häntä, sillä hyväksyntä on jotain mitä hän kaipaa koko sydämestään. Tästä huolimatta hän ei suostu kokemustensa kolonisoimiseen ja on siten oivallinen esimerkki nykypäivänä samoja kokemuksia kokeville, jotka pitävät kokemuksensa omana tietonaan tai alistuvat muiden tulkintoihin niistä pelätessään syrjintää ja leimaamista.

 

Psykopatologisia huomioita

Huolimatta niiden fysiologisesta alkuperästä, edellämainitut kuvaukset Kempen (enimmäkseen positiivisesta) kokemusmaailmasta, samoin kuin hänen kaipuunsa niitä kohtaan ja pelkonsa niiden menettämisestä ovat kiinnostavia aitojen uskonnollisten kokemusten tunnuspiirteitä.

Kempen ensimmäiset oireet ovat helposti tunnistettavissa synnytyksenjälkeiseksi psykoosiksi, josta hän toipuu terapeuttisilla visioilla. Clarissa Atkinson pohtii myös mahdollisuutta, jossa Kempen tulinen suhde Kristukseen hänen ylistettynä morsiamenaan ja Kristuksen huomion intiiminä kohteena – toistuva teema Kempen keskusteluissa Kristuksen kanssa – toimii terapiana joka auttaa häntä muuttamaan minäkuvaansa hyljeksitystä lapsesta vaalituksi suosikiksi. [51]

Psykoottisilla jaksoilla on paljon yhteistä uskonnollisten kokemusten kanssa. Alison Torn erittelee yhteisiä tekijöitä kuten “voimakas tietoisuudentuntu, kohottunut aistimaailma, yhteys jumalalliseen, ekstaattinen onnentunne, minätunteen hajoaminen ja ajantajun vääristyminen.”

Torn täydentää mainitsemalla, että “mystikolle kokemus on kokonaisuudessaan ylitsepursuavan positiivinen, mutta psykootikolle pääsääntöisesti negatiivinen”. On myös huomattavaa, että aistiharhat psykoottisissa jaksoissa ja skitsofreniassa ilmenevät useimmiten yhden aistin kautta, ja vain harvoin useiden eri aistien kautta samanaikaisesti.

William Ober selittää Kempen kokemusmaailmaa kivuttomilla migreenihallusinaatioilla (pälvisokeus eli skotooma), epilepsialla ja tavallista korkeammalla herkkyydellä itsesuggestioon. Ober ei kuitenkaan osoita juurikaan mielenkiintoa Kempen kokemusmaailman selittämiseen muutoin kuin erilaisten taudinkuvien sivuoireina.[52] On helppoa patologisoida Kempeä migreenipotilaana, hysteerikkona tai psykootikkona, mutta mikään näistä ei juurikaan laimenna hänen näkyjään tai hänen omaelämäkertansa vaikuttavaa kirjallista tyyliä.

Uskonnollinen kokemus monimuotoisuudessaan -teoksessa William James omistaa kokonaisen luvun kommentoidakseen häikäilemätöntä psykopatologiaa.[53] Hän ehdottaa, että uskonnollisten kokemusten ja käytöntöjen taustalla vaikuttavien syiden sijaan tulisi keskittyä niiden aikaansaannosten eli uskonnon hedelmien arviointiin. Tällaisten hedelmien tulisi Jamesin mukaan ihanteellisesti sisältää:

 

1) Käsityksen elämästä laajempana kuin […] itsekkäiden pyyteiden kautta nähtynä.

2) Tunteen […]ihanteellisesta johdatuksesta ja sen heijastumisesta omaan elämäämme, sekä halukkuudesta antautua sen ohjattavaksi.

3) Välitön ylevyyden ja vapauden tuntemus, […] minätunteen kadotessa.

4) Tunnekeskuksen siirtymisen kohti rakastavia ja sopusointuisia tuntemuksia.

 

Vaikka Jamesin lähestymistapa on jäänyt jossain määrin psykopatologian jalkoihin, se ei ole millään muotoa vanhentunut.

Käyttäen ajalleen ominaisia keinoja, Margery Kempe vaelsi määrätietoisesti kohti pyhän naisen roolia keskiaikajan Englannissa. Huolimatta siitä että hän kuvaa itsensä usein sosiaalisesti kyvyttömäksi ja usein epävarmaksi ja epäileväksi lahjojaan kohtaan, hänen uskontonsa hedelmät näyttäytyvät kuitenkin lukuisissa kauniissa kuvauksissa jumalallisesta rakkaudesta ja kyyneliin kirvoittavassa myötatuntoisuudessa. Kempen omaelämäkerta on esimerkillinen ja inspiroiva kirja myös nykyajan mystikoille, jotka etsivät ilmaisukeinoja omille kokemuksilleen.

 

Yhteenveto

Margery Kempen voimakkaat ja poikkeavat aistikokemukset ulottuvat puhe- ja musiikkihallusinaatioista näkyihin sekä haju- ja tuntoaistimuksiin joihin kuuluu kosketusaistin tuntemuksia sekä tunne miellyttävästä sisäisestä lämmöstä. Suurin osa hänen kokemuksistaan liittyy rakastaviin ja intiimeihin keskusteluihin Kristuksen ja neitsyt Marian kanssa. Hän kuvailee niiden aiheutuvan useimmiten hiljaisen mietiskelyn aikana, samoin kuin messun aikana tai uskonnollisesti merkittävien esineiden tai niitä muistuttavien asioiden läsnäollessa, sekä myös ennalta-arvaamattomina, epilepsiaa muistuttavina rajuina kohtauksina. Kaikkein huomattavin Kempen kokemusmaailman tunnuspiirre on kovaääninen ja runsas itkeminen.

Omaelämäkerrassaan Kempe soveltaa analyyttistä ajattelua kokemuksiinsa. Hän erottaa toisistaan mielisairauden ja voimakkaat uskonnolliset kokemukset, mutta pysyy epävarmana molempien alkuperästä. Hän vierailee henkilökohtaisesti asiantuntijoiden luona ja perehtyy mielenvikaisuuteen sekä ymmärtääkseen omia kokemuksiaan, että saadakseen lisätietoa ja kehittäkseen henkisesti, eikä pelkää koetella kokemuksiaan. Hiljalleen Kempe päättelee, että hänen kokemuksensa eivät ole mielisairauden tulosta, vaan todella jumalallista alkuperää.

Sekä Kempen aikalaiset että modernit tutkijat ovat patologisoineet Kempen kokemusmaailmaa voimakkaasti. Hänet on diagnosoitu alkoholistiksi, skitsofreenikoksi, hysteerikoksi jne. On kuitenkin huomattava, että psykoosit ja skitsofrenia eroavat oleellisesti uskonnollisesta kokemuksesta mm. siten, että ne ovat useimmiten kokonaisvaltaisesti negatiivisia kokemuksia verrattuna uskonnolliseen kokemukseen. On todennäköistä, että Kempe kärsi synnytyksenjälkeisestä psykoosista, ja sitä seuranneet näyt toimivat tehokkaana itseterapiana joka motivoi häntä omaksumaan pyhän naisen roolin.

William Jamesin mukaan patologisoinnin sijaan on hyödyllisempää arvioida uskonnollisia kokemuksia tarkastelemalla uskonnon hedelmiä uskonnollisten visionäärien patologisoinnin sijaan. Margery Kempen uskonnolliset näyt motivoivat häntä toimimaan määrätietoisesti, mutta nöyrästi, ja hänen kauniisti kirjoitettu omaelämäkertansa osoittaa Kempen uskonnon hedelmät tutustumisen arvoisiksi. Margery Kempen kirja on kuvaus jatkuvan, hyväntahtoisen voiman läsnäolon innoittamasta hyveellisyydestä ja myötätuntoisuudesta.

 

Aatu Poutanen, uskontotieteen opiskelija.

 

Lähteitä

Primäärilähteet:

Kempe, Margery. The Book of Margery Kempe. Translated by B.A. Windeatt. London: Penguin Books, 1985.

Sekundäärilähteet:

Atkinson, C. W. (1983). Mystic and Pilgrim: The Book and the world of Margery Kempe. New York: Cornell University Press.

Berger, J. (1972). Ways of Seeing. London: Penguin Books.

Collis, L. (1987). Margery Kempe. In L. Jones (Ed.), Encyclopedia of Religion (p. 5510). Detroit: Macmillan Reference.

d’Aquili, E. &. (2001). Why God Won´t Go Away: Brain science and the biology of belief. New York: Ballantine Books.

Ephesos, R. o. (2008). On Melancholy. (P. E. Pohrmann, Ed.) Tübingen, Germany: Mohr Siebeck.

Hirsch, J. (1989). The revelations of Margery Kempe. Paramystical practices in late medieval England. Leiden: Brill.

James, W. (2002(1902)). Varieties of Religious Experience (Centenary Edition ed.). London: Routledge.

Kempe, M. (1985). The Book of Margery Kempe. (B. Windeatt, Trans.) London: Penguin Books.

McCarthy-Jones, S. (2012). Hearing Voices. The Histories, Causes and Meanings of Auditory Verbal Hallucinations. Cambridge, UK: Cambridge University Press.

Ober, W. (1987). Bottoms Up! : A Pathologist’s Essays on Medicine and the Humanities. Carbondale: Southern Illinois University Press.

Peterson, D. (1982). A Mad people’s history of madness. Pittsburgh, USA: University of Pittsburgh Press.

Smith, D. B. (2007). Muses, Madmen and Prophets. New York: Penguin Press.

Torn, A. (2011). Medieval Mysticism or Psychosis? The Psychologist , 24 (10), 788-790.

Woods, A. e. (2014). Interdisciplinary Approaches to the Phenomenology of Auditory Verbal Hallucinations. Schizophrenia Bulletin Advance Access .

 

Viittaukset

[1] Collis, Louis. “Margery Kempe.” In Encyclopedia of Religion, edited by Lindsay Jones, p. 5510. Detroit: Macmillan Reference, 1987

[2] Kempe, Margery. The Book of Margery Kempe. Translated by B.A. Windeatt. London: Penguin Books, 1983, 144.

[3] Ibid, 226.

[4] Atkinson, Clarissa W. Mystic and Pilgrim: The Book and the world of Margery Kempe. New York: Cornell University Press, 1983, 218.

[5] Berger, Jones. Ways of Seeing. London: Penguin Books, 1972, 47.

[6] McCarthy-Jones, Simon. Hearing Voices. The Histories, Causes and Meanings of Auditory Verbal Hallucinations. Cambridge: Cambridge University Press, 2012, 49–51.

[7] Kempe, Margery. The Book of Margery Kempe. Translated by B.A. Windeatt. London: Penguin Books, 1983, 105; 143.

[8] Hirsch, J.C. The revelations of Margery Kempe. Paramystical practices in late medieval England. Leiden: Brill, 1989, 8.

[9] Atkinson, Clarissa W. Mystic and Pilgrim: The Book and the world of Margery Kempe. New York: Cornell University Press, 1983, 197.

[10] McCarthy-Jones, Simon. Hearing Voices. The Histories, Causes and Meanings of Auditory Verbal Hallucinations. Cambridge: Cambridge University Press, 2012, 49–51.

[11]Ibid; kts. myös Ephesos, Rufus of. On Melancholy. Edited by Peter E. Pohrmann. Tübingen: Mohr Siebeck, 2008, 33.

[12] McCarthy-Jones, Simon. Hearing Voices. The Histories, Causes and Meanings of Auditory Verbal Hallucinations. Cambridge: Cambridge University Press, 2012, 26–27; See also Woods, Angela et al. “Interdisciplinary Approaches to the Phenomenology of Auditory Verbal Hallucinations.” Schizophrenia Bulletin Advance Access (Oxford Journals), 2014.

[13] Peterson, Dale. A Mad people’s history of madness. Pittsburgh: University of Pittsburgh Press, 1982, 6–7.

[14] Kempe, Margery. The Book of Margery Kempe. Translated by B.A. Windeatt. London: Penguin Books, 1983, 35–36.

[15] [15] Kempe, Margery. The Book of Margery Kempe. Translated by B.A. Windeatt. London: Penguin Books, 1983, 41–43

[16] Hirsch, J.C. The revelations of Margery Kempe. Paramystical practices in late medieval England. Leiden: Brill, 1989, 5–7.

[17] Kempe, Margery. The Book of Margery Kempe. Translated by B.A. Windeatt. London: Penguin Books, 1983, 104–105.

[18] Atkinson, Clarissa W. Mystic and Pilgrim: The Book and the world of Margery Kempe. New York: Cornell University Press, 1983, 18.

[19] Ibid.

[20] Kempe, Margery. The Book of Margery Kempe. Translated by B.A. Windeatt. London: Penguin Books, 1983, 127

[21] Ibid, 46; 124.

[22] Ibid, 51–52; 256.

[23] eg. Ibid, 75; 105–106; 143.

[24] Ibid, 83: 124.

[25] Ibid, 105; 227; 231.

[26] Ibid, 54; 231–238.

[27] Ibid, 211.

[28] Ibid, 124–125.

[29] Ibid, 126–127.

[30] Esim. Ibid, 240–241.

[31] Ibid, 136.

[32] Ibid, 180.

[33] Ibid, 256.

[34] Esim. ibid, 51; 73; 77.

[35] Esim. ibid, 86; 183; 232; 242; 255; 260.

[36] Ibid, 86.

[37] Atkinson, Clarissa W. Mystic and Pilgrim: The Book and the world of Margery Kempe. New York: Cornell University Press, 1983, 208.

[38] Kempe, Margery. The Book of Margery Kempe. Translated by B.A. Windeatt. London: Penguin Books, 1983, 41. Kursivointi kirjoittajan.

[39] Torn, Alison. “Medieval Mysticism or Psychosis?” The Psychologist (The British Psychological Society) 24, no. 10 (2011): pp. 788–790.

[40] Kempe, Margery. The Book of Margery Kempe. Translated by B.A. Windeatt. London: Penguin Books, 1983, 90; 190.

[41]Ibid, 157.

[42] Esim. ibid, 140; 149; 168.

[43] Esim. Ibid, 124; 242.

[44] Ibid., 56; 77.

[45] Ibid., 99.

[46] Ibid., 60.

[47] Ibid., 112.

[48] Ibid., 60

[49] Ibid., 112

[50] Ibid, 240.

[51] Ibid; See also Ober, William. Bottoms Up! : A Pathologist’s Essays on Medicine and the Humanities. Carbondale: Southern Illinois University Press, 1987, 211–213.

[52] Ober, William. Bottoms Up! : A Pathologist’s Essays on Medicine and the Humanities. Carbondale: Southern Illinois University Press, 1987, 211–213.

[53] James, William. Varieties of Religious Experience (Centenary edition). London: Routledge, 2002 (1902)

admin

One Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *