Kevät toi taas mukanaan auringonpaisteen ja Kulo-risteilyn, ja niinpä me Oulun sankaritkin suuntasimme kohti Etelää. Tämän vuoden risteily suuntasi Helsingistä Tallinnaan, Viru Valgen ja halpojen tyäukkojen kotikonnuille, joten vanhoilla risteilyveteraaneillakin oli odotettavissa paljon uusia kokemuksia. Lämmiteltyämme hieman maksojamme Helsingissä ja tavattuamme vanhat ja uudet tuttavat terminaalissa olikin aika nousta seikkailujen laivaan. (Tällä kertaa allekirjoittanutkaan ei jäänyt ”satunnaiseen” turvatarkastukseen).
Laivalla oli ensin aikaa hoitaa byrokratiat ja muut pois alta Kulon kevätkokouksessa. Tunnelma olikin mitä mainioin, ja kokoushenki kiersi ringissä, kunnes pääsi tyhjenemään joskus toisen kierroksen alkupuolella. Kun tarkoituksen toteuttamiset oli taas toteuteltu ja uusia seikkailuja suunniteltu, oli aika tutustumisleikille, joka ei onneksi ollut tasoa ”pallo kiertää ringissä, sano nimesi ja eläin joka alkaa samalla alkukirjaimella.” Kysymyslomakkeiden avulla toteutetun ristikuulustelun ansiosta tunnemme nyt jokainen ainakin yhden uuden Kuloystävän, ainakin tasolla Pub Kuution pöydissä syntyneet ikuiset ystävyyssuhteet (ensimmäinen kaljavelka tappaa).
Seuraavat yölliset tunnit ovat anjovisleipien, keski-ikäisten bilemammojen ja sukkasillaan/bokserisillaan riehumisen täplittämää humua, mutta ilmeisesti jokainen pääsi ainakin nimellisesti yöunille jossain vaiheessa, osa jopa omiin hytteihinsä. Aamun herätys oli aikainen, mutta onneksi hyttilämmintä verovapausohrapuuroa riitti vielä aamupalaksi.
Tallinnassa kävimme mannermaisella aamupalalla (ja roomalaisella ruuansulatuskanavien tyhjentämisellä) Viru-keskuksessa. Ilmeisesti eestissä Boys of Summerin julkinen kuunteleminen on jostain syystä kielletty, koska paikallinen vartija kävi häätämässä iloisen oululaisseurueen tämän aktiviteetin parista ostoskeskuksen portailta. Myös rikoksentekovälineenä käytetyt oluet jouduimme hävittämään.
Kokoonnuimme seuraavaksi kulttuurielämysten pariin arkkitehtuurimuseoon, jonka erityisiä vetonauloja olivat ajatuksia urbaanielämän hukkatiloista herättävä Wasteland-näyttely sekä äärimmäisen akateeminen leikkinurkkaus. Merisairauden hälvettyä oli aika tehdä hieman ostoksia ja tutustua vapaamuotoisemmin eteläisen veljeskansamme pääkaupunkiin. Jonkin neuvostoaikaisen konserttisalin katolta avautuivat hienot merinäkymät, joiden parista jouduimme valitettavasti poistumaan paikallisten gopnikien tieltä. Matkalla vanhaan kaupunkiin havaitsimme myös yleisön kiinnostusta herättäneen Relaxxx Clubin, joka ilmeisesti oli jonkinlainen fysikaalinen hoitolaitos. Nuorina kavereina emme kuitenkaan tunteneet tarvitsemamme minkäänlaisia hierontoja, joten jatkoimme matkamuistojahtiamme.
Myös kotoinen Suomemme osoitti häilyvää presenssiään vanhassa Tallinnassa. Näimme ainakin Helsinki-ravintolan (baari ja karaoke) ja olimme heti kotoisammissa tunnelmissa. Myöskin ruokapaikaksemme valikoituneen italialaisen pitserian menyystä löytyi Helsinki-pizza, täytteenä tietysti viittä eri lihaa. Saatoimme hyvin kuvitella, minkälaiset raskaan reissun rähjäännyttämät sankarit ovat tämänkin herkun alun perin ideoineet.
Tallinnapäivämme kallistuessa iltaan menimme vielä moikkaamaan paikallista opiskelijakansaa Bar Patcaveen, jossa meitä viihdyttivät lisäksi karaoke ja laadukkaat drinkit. Tällaisena vannoutuneena absolutistina menin itse tietenkin teelinjalla (Long Island Ice-). Mieleen jäivät päällimmäisenä tietenkin humanistikasa, kalja-arvat, laulava Jeesus sekä Cindy Lauperin ruumiillistuma. Neljä cowboyta jatkoi siitä vielä paikalliseen yökerhoon kuuntelemaan teknojumputusta ja kärsimään nestehukasta. Ajoimme venäläisellä pitsataksilla takaisin hotellillemme, ja havahduinkin joskus aamukuuden aikaan katsomasta jotain puunleikkauksen mm-kisoja saksalaiselta taivaskanavalta.
Aamupala oli mitä mainioin ja ravitsi aikaerorasituksen raastamia kehojamme, vaikka illan tunnelmat saattoivat ainakin allekirjoittaneella jatkua edelleen. Kulinaarisena kokeilijana tein sen virheen, että laitoin mätitahnaa karjalanpiirakalle, mikä meinasi pubiruusuviboja mieleen tuoneella visuaalis-olfaktorisella ulosannillaan saada loputkin aamupalat kurkistamaan jälleen kotiravintolaansa.
Kotimatkalla, väsyneistä tunnelmista huolimatta, Pallini (Limoncello) löytyi jälleen tax freestä. Hyvästelyjen ja halausten jälkeen kiusasimme vielä tuntien ajan, vahingossa, kanssamatkustajiamme junassa suorastaan ala-arvoisilla Pallini-läpillä, joilta taidan säästää teidät rakkaat lukijat.
Nähdään taas seuraavalla Kulo-reissulla!
Koko risteilyporukka koolla. Lisää kuvia löydät Kulon fb-sivulta.